Petri Tolppanen
Petri Tolppanen on vuonna 2023 sipoolaistunut kuvataiteilija jonka tausta on sarjakuvissa ja visuaalisessa suunnittelussa. Koulutukseltaan hän on Taiteen maisteri. Parhaiten hänet tunnetaan Sarjakuva-Finlandia -palkitun Sarasvatin hiekkaa -sarjakuvan yhtenä tekijänä. Hän on palannut kuvataiteen pariin 2020-luvulla työskenneltyään sitä ennen pitkään digitaalisena tuotesuunnittelijana Suomessa ja Iso-Britanniassa. Aiheensa hän löytää yleensä lähiympäristöstä ja sen ihmisistä. Maalauksissa hänelle tärkeää on immersiivisyys ja paikan tuntu sekä tarinallisuus.